Perun aiempia “pahoja” sanojani iyouit-sovelluksesta lähinnä ContextKing-pelin vuoksi.

Pelin idea on nerokas: voit vallata maata ja kisata muita vastaan kännykällä ja wepissä. Maan valtaaminen perustuu oikeaan liikkumiseen vallattavilla alueilla (, ja ehkä kännyköiden tukiasemiin). Lisäksi pelissä on mukana vielä hieman epäselviä elementtejä, kuten virtuaaliesineiden poimiminen ja luovuttaminen reaalimaailmassa.

Toki iyouit on sekava, mutta myös vaikuttava ja laaja viritys, ja tutustuminen sovellukseen on edelleen kesken.

Kiitämme myös:

* Tukiasemien koordinaatit -projektia ja lokaatiopuolta itse sovelluksessa.

Tuntuu, että sovellus pysyy paremmin pystyssä kuin ennen. Versiokin on jo muutamaa sadasosaa uudempi. Positiivista vaikutelmaa lisää toki myös se, että olen saanut useampiakin buddyja mukaan.

Jäämme edelleen kaipaamaan:

* Kommunikointi sovellus -> käyttäjä
* Kommunikointi käyttäjä <-> käyttäjä

Mutta kuten sanottu, toistaiseksi sovellus on ansainnut paikkansa puhelimessani.

Helpoin tapa synkata Outlookin kalenteri ja (S60-)kännykkäkalenteri verkon yli on käyttää siihen Mail for Exchangea tai Intelisyncia. Näiden käyttö yrityksissä ei kuitenkaan ole pelkästään käyttäjästä kiinni.

Yksi tapa hoitaa homma on käyttää Google-kalenteria Outlookin ja kännykän välissä, ja nyt Google on vihdoin julkaissut työkalun, jolla sen voi tehdä helposti. (Kiitos vinkistä Ilya.)

Virittelin itselleni taannoin - ennen Intellisynciin siirtymistä - Outlookin kalenterin ja E61:n synkkaamisen Googlen kalenterin avulla. Siihen tarvitiin seuraavat asiat:

- Outlook <-> Google: SyncMyCal-ohjelma (Automaattisynkka ja synkka yli viikon tulevaisuuteen vaativat maksullisen version ja ohjelma taas itse vaatii koneeseen .net 2.0 runtimea ja visual studio toolsia.)

- Google <-> S60: GooSync.com tarjoaa SyncML:n avulla “on the air” -synkronoinnin Google-kalenterin ja matkapuhelimen välillä. (Yli 30 päivän päähän synkkaaminen maksaa, kännykkään ei tarvitse asentaa mitään.)

Näistä Googlen julkaisu poistaa tarpeen ensimmäiseen kohtaan vaan ei jälkimmäiseen.

Google Calendar Sync for Microsoft Outlook

One of the most popular requests for Google Calendar was synchronization with mobile devices and Outlook. After launching a sync tool for Blackberries, Google Calendar now offers a small utility for synchronizing events with Outlook.

By default the synchronization is bi-directional, but you can change this when you install the utility or from the options dialog. The only significant drawback is that you can only synchronize your main Google Calendar, but a future update should remove this limitation.

Viikonlopun askarteluprojekti lyhyesti:

- S60 Internet Radio hyötykäyttöön itse tehdyllä, muutaman kymmenen kotimaisen nettiradion soittolistalla.

- Nokia Internet Radion testaus.

s60 internet radio

Nokian avoimen lähdekoodin S60 Internet Radio -sovellus on ulkoasultaan ja käyttöliittymältään karu. Sovellus koostuu kahdesta osasta: Itse soittimesta ja Shoutcast Enginesta. Sovellus tukee MP3- ja AAC+-striimejä, joita Suomesta löytyy yllättävän paljon. Niiden lisääminen soittolistalle taas on yllättävän työlästä. Ylen radiokanavat jäävät sovelluksen ulottumattomiin, koska nettiversiot ovat WMA-striimiä.

Bassoradion 192 kbps -striimin kuunteleminen onnistui ihan hyvin EDGE-yhteydellä, mutta Radio Rockin 128 kbps pätki jopa 3g:llä. Muita nähtävästi palvelimen puolelta vähäkaistaisia olivat Radio Aalto ja muutama paikallisradio, joiden nimiä en nyt muista.

Kännykän FM-radioon verrattuna hätkähdyttävää oli, kuinka paljon paremmalta pelkkä 128 kbps kuulostaa. Bonusta tietysti on myös se, että kanavat kuuluvat niin maailmalla kuin kaikkialla Suomessakin (eriävä mielipide), jos kaistaa vain riittää. Eikä nettiradion kuunteluun tarvita kuulokejohtoa antenniksi.

Tiedonsiirtoa kertyy striimauksesta erittäin paljon: 128 kbps:n siirto on minun laskujeni mukaan 16 KB/s eli 960 KB minuutissa ja yli 55 MB tunnissa. Tunti nettiradiota maksaisi esimerkiksi Elisa Perusdata -hinnalla noin 270 euroa - striimaus työpäiväksi noin 2 100 euroa. (Joo joo, eihän kukaan oikeasti listahinnoilla leiki.) S60 Internet Radio toimii joka tapauksessa myös WLAN-yhteydellä.

s60 internet radio, kanavat

Tein kotimaisista kanavista oman soittolistatiedoston: shoutcast.pls


[playlist]
File1=http://217.30.180.253:80
Title1=Radio Helsinki 1 - 128 MP3
Length1=-1
File2=http://62.78.223.152:8000
Title2=Radio Rock - 128 MP3
Length2=-1
File3=http://83.145.201.209:8000
Title3=Bassoradio - 192 MP3
Length3=-1
File4=http://83.145.249.98:80
Title4=The Voice - 140 MP3
Length4=-1
File5=http://83.145.249.105:80
Title5=Radio City - 140 MP3
Length5=-1
File6=http://194.79.17.4:8080
Title6=Radio Noise - 128 MP3
Length6=-1
File7=http://217.30.180.252:7070
Title7=Radio Helsinki 2 - 32 MP3
Length7=-1
File8=http://193.229.159.181:8161
Title8=Hyypiö FM - 128 MP3
Length8=-1
File9=http://137.163.31.33:8128
Title9=YLE Free Your Mind - 128 MP3
Length9=-1
File10=http://217.30.180.245:80
Title10=Radio KLF - 192 MP3
Length10=-1
File11=http://217.30.180.241:8000
Title11=Radio Nova - 128 MP3
Length11=-1
File12=http://217.30.180.242:8000/rspo.mp3
Title12=SuomiPOP - 128 MP3
Length12=-1
File13=http://62.78.223.153:8000
Title13=Radio Aalto - 128 MP3
Length13=-1
File14=http://217.30.180.253:7070
Title14=Radio Helsinki 3 - 128 MP3
Length14=-1
File15=http://217.30.180.253:8000
Title15=Radio Helsinki 4 - 128 MP3
Length15=-1
File16=http://83.145.249.97:80
Title16=Iskelmä - 128 MP3
Length16=-1
File17=http://83.145.249.101:80
Title17=Radio Jyväskylä - 128 MP3
Length17=-1
File18=http://83.145.249.100:80
Title18=Radio Sata - 128 MP3
Length18=-1
File19=http://83.145.249.99:80
Title19=Radio 957 - 128 MP3
Length19=-1
File20=http://213.157.66.22:8000/oifm
Title20=Oi fm - 160 MP3
Length20=-1
File21=http://81.209.108.37:8000
Title21=Järviradio - 64 Mono MP3
Length21=-1
File22=http://81.209.33.46:8000/radioVaasa
Title22=Radio Vaasa - 64 MP3
Length22=-1
File23=http://212.50.217.50:8000
Title23=Radio Pooki- 128 MP3
Length23=-1
File24=http://83.145.249.102:80
Title24=Radio Mega - 128 MP3
Length24=-1
File25=http://194.215.97.253:8000
Title25=Radio Active - 128 MP3
Length25=-1
NumberOfEntries=25
Version=2

Sovelluksen mukana tulevan shoutcast.pls:n striimit eivät enää toimi, tai en ainakaan kuullut niistä pihahdustakaan. Testasin oman listani asemat, joista kaikki toimivat lukuun ottamatta Radio Activea. (Suoratoisto alkoi, mutta mitään ei kuulunut.)

Jotta kanavia voi kuunnella, pitää muokattu shoutcast.pls saada kännykässä tavalla tai toisella Shoutcast Enginen shoutcast-hakemistoon. Hieman lisähaastetta tuo se, ettei Nokian PC-Suite tai oma tiedostonhallinta päästä lukemaan tai kirjoittamaan kyseiseen hakemistoon.

[Muistikortille asennettaessa haluttuun hakemistoon saattaisi päästä käsiksi, kun puhelimen kytkee tietokoneeseen levyasemana, en tiedä.Puhelimen muistille asennettaessa hakemisto on C:\shoutcast ja Nokia/PC-Suite näyttää asiat alkaen C:\DATA.]

Helpointa lienee turvautua Dr. Jukan tiedostonhallintaan (Y-Browser).

Muokatun shoutcast.pls:n voi siirtää koneelta kännykkään ja edelleen Y-Browserilla oikeaan hakemistoon.

1. Cut.

shoutcast.pls, copy

2. Paste.

shoutcast.pls, paste

Se oli siinä.

Nettiradiolista on laadittu Hukala.netin mainion luettelon pohjalta.

Sunnuntai:

Nokialla on myös S60 3rd edition -laitteissa toimiva sliipatumpi radiosoitin, Nokia Internet Radio, joka jostain mystisestä syystä täytyy asentaa PC-Suitella. Sovelluksen hausta ei löydy valmiina kuin neljä suomalaista kanavaa.

Screenshot0039

Kanavia voi lisätä myös itse (Options -> Add station manually). Striimin osoitteen saa poimittua shoutcast.pls:ltä. Kanavat tallentuvat automaattisesti sovelluksen suosikit-listalle.

Screenshot0040

Käänsin shoutcast.pls:ssä dns-osoitteet ip-osoitteiksi, koska S60 Internet Radio ei hanskaa dns:iä, mutta alla samat kanavat dns-nimillä, jos sellaisia on tarjolla.

(EDIT: Huomasin juuri puolivahingossa, että Nokia Internet Radioon voi tuoda ison kasan kanavia .pls-tiedostosta. 1. Tallenna shoutcast.pls:n esimerkiksi puhelimen muistille kansioon Others. 2. Kirjoita S60-selaimessa osoitteeksi file://C/DATA/Others/shoutcast.pls. 3. Shoutcast.pls:n kanavat siirtyvät Nokia Internet Radioon, jossa ne voi tallentaa.

EDIT2: Kohdassa 2 osoitteen kirjoittamisen sijaan helpompaa on vain klikata tiedosto auki Nokian tiedostonhallinalla.

)

Radio Helsinki 1 - 128 MP3
http://217.30.180.253:80

Radio Rock - 128 MP3
http://stream.radiorock.fi:8000

Bassoradio - 192 MP3
http://83.145.201.209:8000

The Voice - 140 MP3
http://wr.voice.fi:80

Radio City - 140 MP3
http://wr.radiocity.fi:80

Radio Noise - 128 MP3
http://www.noise.fi:8080

Radio Helsinki 2 - 32 MP3
http://217.30.180.252:7070

Hyypiö FM - 128 MP3
http://stream.taajuus.fi:8161

YLE Free Your Mind - 128 MP3
http://radio01.nk.hel.fi:8128

Radio KLF - 192 MP3
http://217.30.180.245:80

Radio Nova - 128 MP3
http://217.30.180.241:8000

SuomiPOP - 128 MP3
http://217.30.180.242:8000/rspo.mp3

Radio Aalto - 128 MP3
http://stream.radioaalto.fi:8000

Radio Helsinki 3 - 128 MP3
http://217.30.180.253:7070

Radio Helsinki 4 - 128 MP3
http://217.30.180.253:8000

Iskelmä - 128 MP3
http://wr.iskelama.fi:80

Radio Jyväskylä - 128 MP3
http://83.145.249.101:80

Radio Sata - 128 MP3
http://wr.sata.fi:80

Radio 957 - 128 MP3
http://83.145.249.99:80

Oi fm - 160 MP3
http://media.innoventum.fi:8000/oifm

Järviradio - 64 Mono MP3
http://81.209.108.37:8000

Radio Vaasa - 64 MP3
http://soittolista.webcast.vlp.fi:8000/radioVaasa

Radio Pooki 128 MP3
http://212.50.217.50:8000

Radio Mega - 128 MP3
http://83.145.249.102:80

Radio Active - 128 MP3
http://active.llaky.fi:8000

Screenshot0041

Nokia Internet Radio on vielä beetavaiheessa ja tarjolla virallisesti vain N-sarjan puhelimiin sekä 6110 Navigatoriin.

Google on julkaissut mainion pikahakusovelluksen Nokian N- ja E-sarjan puhelimiin. Minulla se korvaa valmiustilan sovelluksena Google-kirjanmerkin. Sovellus avaa kännykän selaimen. Joissain puhelimissa sen saa vielä näppäinoikotieksikin.

Screenshot0032

Lataussivu kännykällä: mobile.google.com, nimellä Haku.

(via @teemu)

Testasin kännykkäkuvien geotäggäämistä, reitin kirjaamista Sports Trackerilla ja näiden yhdistämistä Google Mapsiin.


View Larger Map

Tarvikkeet:

- N82
- Shozu
- Nokia Location Tagger Beta
- Google Maps -tili
- Nokia Sports Tracker
- Flickr -tili

Havainnot:

- Sports Tracker (tai paremminkin koko kännykkä) kaatui noin 30 minuutin kohdalla. Uuden käynnistyksen jälkeen sovellus kuitenkin ilmoitti pelastaneensa harjoituksen, joka oli kadonnut sovelluksen kaatumisen vuoksi.

- Flickristä ei saa geoFeediä ulos kuvaseteistä, mitä voisi pitää puutteena.

Ohjeet:

- Nokian Sports Tracker -palvelusta saa KML-tiedostona ulos palvelimelle ladatut harjoitukset. (Avaa workout, valitse ‘Download as KML file’)

- KML-tiedoston voi viedä Google Mapsiin samalla tavalla kuten Flickr-kuvatkin.

DigitodayBarcelonassa-kanavalta bongattua: Gizmodolla on video Nokian kosketusnäyttö-S60:n prototyypistä.

Nokia Maps -sovelluksen uusi versio on saatavilla beetana Nokian Betalabs-palvelusta. Varsinainen lataussivu oli tosin jumissa, kun hetki sitten yritin sovellusta hakea. Karttapalvelujen julkaisu on osoittautunut haastavaksi ennenkin.

EDIT: Asennus onnistui. Beetaversio näkyy vielä siinä, että lokalisaatio on kesken: valikoissa on englantia ja suomea sekaisin. Satelliittikuvien siirto generoi helposti megatolkulla tiedonsiirtoa. Ilmeisesti satelliittikuvat tallennetaan muistikortille. Kävelynavigointi on ensi vaikutelman perusteella kehittynyt 1.0:aan verrattuna. Alla olevien kuvien hybridi-karttanäkymä saattaa vaikuttaa hieman sekavalta.

Nokia Maps 2.0 Beta

Nokia Maps 2.0 Beta - navigointi

Edelleen geotägiteemalla mennään: minulle uusi tuttavuus on Nokian Location Tagger Beta -sovellus, joka lisää kuvien EXIF-tietoihin geokoordinaatit. Sovellus tulee tarpeeseen, koska Locr on syystä tai toisesta sanonut sopimuksensa irti, eikä enää tee kuville mitään. Uuden Locr-asennuksen sijaan kokeilen lääkkeeksi Location Taggeria.

Nokia näkyy suunnittelevan Location Taggerin liittämistä Share Onlinen tavoin vakiona tuleviin S60-puhelimiin.

Latauslinkki S60 3rd-edition puhelimelle (10.2.2008)

EDIT: Mukavasti sujui asennus N82:een. Locriin verrattuna parempaa on täggäysloki. Kts kuva alla.

Location Tagger Beta -asennettuna

Lisäksi kuvatessa näkee, onko GPS:llä signaalia vai ei. (Vasemmassa yläreunassa Location Tagger -ikoni. Kts. kuva alla.)

Location Tagger kuvatessa

En tiennyt että S60-luurien kanssa puuhastelee Jaikun lisäksi myös Joiku, niin ikään Suomesta. Eikä kyse edes ole typosquatting-yritelmästä. Minulla on selvästikin jäänyt uutinen lukematta.

Joiku on julkaissut kiinnostavan softan, joka pääsee heti testiin.

Joikusoft Oy Ltd. today announces JoikuSpot, a free mobile software solution that turns a Nokia S60 Smartphone to a WLAN HotSpot.

Löytyi sieltä heti muutakin kiinnostavaa.

http://www.joikuspot.com/

(Via Digitoday)

Youtube on lanseerannut beetaversion mobiilisovelluksestaan. Sovellus on virallisesti saatavilla vain muutamille laitteille.

N73, E65, N95, 6120c, 6110n and Sony Ericsson’s k800i and w880i.

Teemu puijaisi päätelaitetunnistusta ja kaivoi ystävällisesti latauslinkin N95-versiolle, joten sovellusta pääsee testaamaan muillakin laitteilla, jos uskaltaa tai kiinnostaa.

Mobiili-Youtube lähti kyllä käyntiin N82:ssa, mutta videot eivät lataudu. Ilmeisesti E90:ssä videotkin näkyvät. Pitänee odottaa kiltisti N82:lle sovitettua versiota.

EmTube on toistaiseksi palvellut Youtuben videot S60:een kiitettävästi, mutta kymmenien megojen tiedostokoot hieman hirvittävät, joten “virallinen” sovellus on tervetullut.

Youtubesta tulikin mieleeni hauska video, jonka näin.

Seuraava sivu →