Elo
17
Suosikkipalvelut nurin
Aihe: Web | 2 kommenttia
Ensin harmitti, että sunnuntaina oli Jaiku pitkään nurin. Sitten huomasin, että niin on myös Ampparit.com. Ilta=Sanomissa kerrottiin, että mm. heidän Lukijoiden kuvat -palvelunsakin on rikki.
Jäljet johtivat Mederran kautta Nebulaan, jonka sivuilla kerrottiin, että Larun konesalissa on sähkösyöttö mennyt rikki klo 19 . Netcraft kertoi, että Larun konesalissa majailevat sekä Jaiku että Ampparit, ja @karde.
IS tiesi vielä tätä kirjoittaessa kertoa, että samassa rytinässä kaatuivat myös telkku.com, nettiauto.com, alypaa.com, city.fi ja uusisuomi.fi.
Neljä tuntia alhaalla on muuten sunnuntainakin pitkä aika.
Hei
31
Kevyt 866 prosentin kasvu kävijämäärissä noiden Iron Maiden -kuvien vuoksi.
Hei
21
Saunavisio tarjosi tänään huvittavan kokemuksen, kun Iron Maidenin keikan Saunavisio-tallenteen päälle tuli syystä tai toisesta jotain ihan muuta tekstitystä. Musiikin kuuleminen tekisi tästä ehkä hauskemman. Mutta minä nauroin vedet silmissä.
Hei
9
Suomalainen Zipiko.com on niittänyt mainetta maailmalla.
Palvelun ideana on olla mobiili-webissä - ja miksei koneeltakin - käytettävä Sumpli.com. Kyse on siis tapahtumista ja tapaamisten sopimisesta kevyen www-palvelun ja tekstiviestien vauhdittamina. Ulkoasu näyttää iPhone-optimoidulta, mutta toimii toki nokialaisessakin selaimessa. EDIT: Testasin iPhonella ja tosiaan grafiikka on iphonemaista, mutta kosketusnäyttöä tukevia efektejä tmv. ei ole sen kummemmin lisätty.
Palvelua tuskin tulee käytettyä, koska en usko, että henkilöt, joiden kanssa sovin vapaamuotoisesti tapaamisia, vielä muutamaan vuoteen käyttävät mobiili 2.0:aa.
Kes
28
Perun aiempia “pahoja” sanojani iyouit-sovelluksesta lähinnä ContextKing-pelin vuoksi.
Pelin idea on nerokas: voit vallata maata ja kisata muita vastaan kännykällä ja wepissä. Maan valtaaminen perustuu oikeaan liikkumiseen vallattavilla alueilla (, ja ehkä kännyköiden tukiasemiin). Lisäksi pelissä on mukana vielä hieman epäselviä elementtejä, kuten virtuaaliesineiden poimiminen ja luovuttaminen reaalimaailmassa.
Toki iyouit on sekava, mutta myös vaikuttava ja laaja viritys, ja tutustuminen sovellukseen on edelleen kesken.
Kiitämme myös:
* Tukiasemien koordinaatit -projektia ja lokaatiopuolta itse sovelluksessa.
Tuntuu, että sovellus pysyy paremmin pystyssä kuin ennen. Versiokin on jo muutamaa sadasosaa uudempi. Positiivista vaikutelmaa lisää toki myös se, että olen saanut useampiakin buddyja mukaan.
Jäämme edelleen kaipaamaan:
* Kommunikointi sovellus -> käyttäjä
* Kommunikointi käyttäjä <-> käyttäjä
Mutta kuten sanottu, toistaiseksi sovellus on ansainnut paikkansa puhelimessani.
Kes
26
Törmäsin eilen sattumalta akateemiselta (outo url) vaikuttavaan projektiin, jossa kännyköiden tukiasemille etsitään geokoordinaatteja. Tukiasemat saa sitten näkyviin Google Earthissä.
Cell drivingiin tarvitaan S60-kapula, jossa on GPS tai ulkoinen sellainen. Sovellus tähän puhteeseen on nimeltään iyouit (I - You - It). Ihmettelin hieman, kun sovellus olikin pullollaan mitä oudomman kuuloisia asioita - kuten lataa graafi syömisestäsi.
EDIT: HUOM! Iyouit vaikuttaa erittäin epävakaalta N82:ssa ja nähtävästi aiheuttanut jo lyhyessä ajassa useamman itsestään tapahtuvan buuttauksen. Lisäksi yksityissyysasetukset ovat puutteelliset ja/tai vaikeasti löydettävissä. Kontaktit näkevät mm. puhelimen IMEI-koodin.
Kävin uudemman kerran katsomassa iyouit.eu -sivustoa, jonne olikin yöllä ilmestynyt lehdistötiedote uudesta jaa kaikki -tyyppisestä palvelusta, jonka takana on DOCOMO Communications Laboratories Europe.
Sharing your life with IYOUIT is easy! In the same way that you can communicate experiences to others, IYOUIT provides you with an easy access to the whereabouts of your buddies, informs you about local weather conditions and uploads photos you take and sounds you record. And if you come across an interesting book (or other products), simply take a picture of the ISBN code or the product ID with your phone, and IYOUIT will fill in the blanks for instant exchange with your friends. IYOUIT also records scanned Bluetooth or WLAN beacons and aggregates all data mentioned before into a wealth of context information that you may share with others worldwide on the Web and on the mobile phone.
Ja ensi tuntuma sovellukseen on, että se on juurikin yhtä sekava kuin lehdistötiedotteen teksti. Jäsennellympää tietoa löytyy manuaalista, josta viimeistään käy myös ilmi, kuinka rönsyilevästä sovelluksesta on kyse.
Hieman harmillista myös on, että tukiasematietojen keräysprokkiksesta ei käyttäjille puhuta.
Muutama toiminto:
Kes
24
Ravintola Nuevo Latino
Aihe: Web | 1 kommentti
Linkin takaa löytyy juttua aiheesta Ravintola Nuevo Latino.
Täältä löytyi juttua Ravintola Nuevo Latinosta, jonka omistaja pahoitteli henkilökuntansa toimintaa Mikko Eerolalle, ja siksi tämäkin googlepommin osanen poistettiin.
Maa
12
Helpoin tapa synkata Outlookin kalenteri ja (S60-)kännykkäkalenteri verkon yli on käyttää siihen Mail for Exchangea tai Intelisyncia. Näiden käyttö yrityksissä ei kuitenkaan ole pelkästään käyttäjästä kiinni.
Yksi tapa hoitaa homma on käyttää Google-kalenteria Outlookin ja kännykän välissä, ja nyt Google on vihdoin julkaissut työkalun, jolla sen voi tehdä helposti. (Kiitos vinkistä Ilya.)
Virittelin itselleni taannoin - ennen Intellisynciin siirtymistä - Outlookin kalenterin ja E61:n synkkaamisen Googlen kalenterin avulla. Siihen tarvitiin seuraavat asiat:
- Outlook <-> Google: SyncMyCal-ohjelma (Automaattisynkka ja synkka yli viikon tulevaisuuteen vaativat maksullisen version ja ohjelma taas itse vaatii koneeseen .net 2.0 runtimea ja visual studio toolsia.)
- Google <-> S60: GooSync.com tarjoaa SyncML:n avulla “on the air” -synkronoinnin Google-kalenterin ja matkapuhelimen välillä. (Yli 30 päivän päähän synkkaaminen maksaa, kännykkään ei tarvitse asentaa mitään.)
Näistä Googlen julkaisu poistaa tarpeen ensimmäiseen kohtaan vaan ei jälkimmäiseen.
Google Calendar Sync for Microsoft Outlook
One of the most popular requests for Google Calendar was synchronization with mobile devices and Outlook. After launching a sync tool for Blackberries, Google Calendar now offers a small utility for synchronizing events with Outlook.
By default the synchronization is bi-directional, but you can change this when you install the utility or from the options dialog. The only significant drawback is that you can only synchronize your main Google Calendar, but a future update should remove this limitation.
Maa
8
Kiitos Kari Haakanan löysin tällä viikolla uuden personoitavan nettiradiopalvelun, Jangon.
Last.fm, jota ennätin käyttää edellisviikosta, sai jäädä. (Harmi sinänsä, koska ehdin jo maksaa viisitoista euroa tilistä.) Last.fm ei oikein toiminut kunnolla - vaikka toki vähän aikaa sitä ehdinkin vain käyttää - siksi, että en soita musiikkia koneelta tmv. ja last.fm:ssä on kuitenkin enemmän kyse juuri niistä suosituksista.
Jango taas on oiva palvelu minulle: voin valita juuri sopivalla tarkkuudella, mitä kuuntelen. Yksittäisen kappaleen metsästys on vaikeaa, mutta se ei ole palvelun pointtikaan. Bändin tarkkuudella mennään.
Oikeastaan Jango on niin hyvä, että luulisin sen olevan laiton.
Niin tai näin suosittelen tutustumaan palveluun, ja sen voi vaikkapa aloittaa Jango-asemillani:
a-ha, Beck, Depeche Mode, Duran Duran, R.E.M, Radiohead, The Cardigans, The Cure, The Police, The Smashing Pumpkins, U2, Garbage, Live, Sting ja The Cranberries.
The Prodigy, In Flames, Children of Bodom, Slipknot, Nine Inch Nails, Wu-Tang Clan, System of a Down, Bad Religion, Beastie Boys, Cypress Hill, Nirvana, Primus, Rage Against the Machine, Red Hot Chili Peppers, Rammstein
ACDC, Guns N’ Roses, Metallica, Iron Maiden, Pantera ja Dream Theater
Aimee Mann, Bob Dylan, Johnny Cash, Kate Bush, Leonard Cohen, Sarah McLachlan, Tom Waits, Tori Amos, Suzanne Vega ja Joni Mitchell
Bob Marley, Bob Marley & The Wailers ja Peter Tosh
Mainitut artistit eivät ole suinkaan ainoita, jotka kanavilla soivat.
Kotimaista musiikkia Last.fm soittaa muuten paljon paremmin, Jangosta ei löydy kuin ulkomailla menestyneet.
P.S Taloussanomien uuden verkkopalvelun julkaisun lähestyessä arvelen bloggaamistiheyteni pienenevän.
Hel
27
Scoble kertoo, miksi hän itki. Minä arvelin taannoin, että se oli jotain suhteellisen mitätöntä, josta kukaan ei kirjoittaisi, ellei Scoble olisi itkenyt.
Lots of people are asking me questions about what made me cry at Microsoft a few weeks ago.
If I told you “a telescope” you’d make fun of me, right? Tell me I’m lame and that I don’t deserve to be a geek and that I should run away and join the circus, right?
Well, that’s what I saw.
Or, more accurately, the World Wide Telescope.
Kirjoitan tämän siksi, että haluan tunnustaa olleeni väärässä. Microsoftin WWT:stä enemmän seuraavien päivien uutisissa.
















