Hel
23
Viikonlopun askarteluprojekti lyhyesti:
- S60 Internet Radio hyötykäyttöön itse tehdyllä, muutaman kymmenen kotimaisen nettiradion soittolistalla.
- Nokia Internet Radion testaus.
Nokian avoimen lähdekoodin S60 Internet Radio -sovellus on ulkoasultaan ja käyttöliittymältään karu. Sovellus koostuu kahdesta osasta: Itse soittimesta ja Shoutcast Enginesta. Sovellus tukee MP3- ja AAC+-striimejä, joita Suomesta löytyy yllättävän paljon. Niiden lisääminen soittolistalle taas on yllättävän työlästä. Ylen radiokanavat jäävät sovelluksen ulottumattomiin, koska nettiversiot ovat WMA-striimiä.
Bassoradion 192 kbps -striimin kuunteleminen onnistui ihan hyvin EDGE-yhteydellä, mutta Radio Rockin 128 kbps pätki jopa 3g:llä. Muita nähtävästi palvelimen puolelta vähäkaistaisia olivat Radio Aalto ja muutama paikallisradio, joiden nimiä en nyt muista.
Kännykän FM-radioon verrattuna hätkähdyttävää oli, kuinka paljon paremmalta pelkkä 128 kbps kuulostaa. Bonusta tietysti on myös se, että kanavat kuuluvat niin maailmalla kuin kaikkialla Suomessakin (eriävä mielipide), jos kaistaa vain riittää. Eikä nettiradion kuunteluun tarvita kuulokejohtoa antenniksi.
Tiedonsiirtoa kertyy striimauksesta erittäin paljon: 128 kbps:n siirto on minun laskujeni mukaan 16 KB/s eli 960 KB minuutissa ja yli 55 MB tunnissa. Tunti nettiradiota maksaisi esimerkiksi Elisa Perusdata -hinnalla noin 270 euroa - striimaus työpäiväksi noin 2 100 euroa. (Joo joo, eihän kukaan oikeasti listahinnoilla leiki.) S60 Internet Radio toimii joka tapauksessa myös WLAN-yhteydellä.
Tein kotimaisista kanavista oman soittolistatiedoston: shoutcast.pls
[playlist]
File1=http://217.30.180.253:80
Title1=Radio Helsinki 1 - 128 MP3
Length1=-1
File2=http://62.78.223.152:8000
Title2=Radio Rock - 128 MP3
Length2=-1
File3=http://83.145.201.209:8000
Title3=Bassoradio - 192 MP3
Length3=-1
File4=http://83.145.249.98:80
Title4=The Voice - 140 MP3
Length4=-1
File5=http://83.145.249.105:80
Title5=Radio City - 140 MP3
Length5=-1
File6=http://194.79.17.4:8080
Title6=Radio Noise - 128 MP3
Length6=-1
File7=http://217.30.180.252:7070
Title7=Radio Helsinki 2 - 32 MP3
Length7=-1
File8=http://193.229.159.181:8161
Title8=Hyypiö FM - 128 MP3
Length8=-1
File9=http://137.163.31.33:8128
Title9=YLE Free Your Mind - 128 MP3
Length9=-1
File10=http://217.30.180.245:80
Title10=Radio KLF - 192 MP3
Length10=-1
File11=http://217.30.180.241:8000
Title11=Radio Nova - 128 MP3
Length11=-1
File12=http://217.30.180.242:8000/rspo.mp3
Title12=SuomiPOP - 128 MP3
Length12=-1
File13=http://62.78.223.153:8000
Title13=Radio Aalto - 128 MP3
Length13=-1
File14=http://217.30.180.253:7070
Title14=Radio Helsinki 3 - 128 MP3
Length14=-1
File15=http://217.30.180.253:8000
Title15=Radio Helsinki 4 - 128 MP3
Length15=-1
File16=http://83.145.249.97:80
Title16=Iskelmä - 128 MP3
Length16=-1
File17=http://83.145.249.101:80
Title17=Radio Jyväskylä - 128 MP3
Length17=-1
File18=http://83.145.249.100:80
Title18=Radio Sata - 128 MP3
Length18=-1
File19=http://83.145.249.99:80
Title19=Radio 957 - 128 MP3
Length19=-1
File20=http://213.157.66.22:8000/oifm
Title20=Oi fm - 160 MP3
Length20=-1
File21=http://81.209.108.37:8000
Title21=Järviradio - 64 Mono MP3
Length21=-1
File22=http://81.209.33.46:8000/radioVaasa
Title22=Radio Vaasa - 64 MP3
Length22=-1
File23=http://212.50.217.50:8000
Title23=Radio Pooki- 128 MP3
Length23=-1
File24=http://83.145.249.102:80
Title24=Radio Mega - 128 MP3
Length24=-1
File25=http://194.215.97.253:8000
Title25=Radio Active - 128 MP3
Length25=-1
NumberOfEntries=25
Version=2
Sovelluksen mukana tulevan shoutcast.pls:n striimit eivät enää toimi, tai en ainakaan kuullut niistä pihahdustakaan. Testasin oman listani asemat, joista kaikki toimivat lukuun ottamatta Radio Activea. (Suoratoisto alkoi, mutta mitään ei kuulunut.)
Jotta kanavia voi kuunnella, pitää muokattu shoutcast.pls saada kännykässä tavalla tai toisella Shoutcast Enginen shoutcast-hakemistoon. Hieman lisähaastetta tuo se, ettei Nokian PC-Suite tai oma tiedostonhallinta päästä lukemaan tai kirjoittamaan kyseiseen hakemistoon.
[Muistikortille asennettaessa haluttuun hakemistoon saattaisi päästä käsiksi, kun puhelimen kytkee tietokoneeseen levyasemana, en tiedä.Puhelimen muistille asennettaessa hakemisto on C:\shoutcast ja Nokia/PC-Suite näyttää asiat alkaen C:\DATA.]
Helpointa lienee turvautua Dr. Jukan tiedostonhallintaan (Y-Browser).
Muokatun shoutcast.pls:n voi siirtää koneelta kännykkään ja edelleen Y-Browserilla oikeaan hakemistoon.
1. Cut.
2. Paste.
Se oli siinä.
Nettiradiolista on laadittu Hukala.netin mainion luettelon pohjalta.
Sunnuntai:
Nokialla on myös S60 3rd edition -laitteissa toimiva sliipatumpi radiosoitin, Nokia Internet Radio, joka jostain mystisestä syystä täytyy asentaa PC-Suitella. Sovelluksen hausta ei löydy valmiina kuin neljä suomalaista kanavaa.
Kanavia voi lisätä myös itse (Options -> Add station manually). Striimin osoitteen saa poimittua shoutcast.pls:ltä. Kanavat tallentuvat automaattisesti sovelluksen suosikit-listalle.
Käänsin shoutcast.pls:ssä dns-osoitteet ip-osoitteiksi, koska S60 Internet Radio ei hanskaa dns:iä, mutta alla samat kanavat dns-nimillä, jos sellaisia on tarjolla.
(EDIT: Huomasin juuri puolivahingossa, että Nokia Internet Radioon voi tuoda ison kasan kanavia .pls-tiedostosta. 1. Tallenna shoutcast.pls:n esimerkiksi puhelimen muistille kansioon Others. 2. Kirjoita S60-selaimessa osoitteeksi file://C/DATA/Others/shoutcast.pls. 3. Shoutcast.pls:n kanavat siirtyvät Nokia Internet Radioon, jossa ne voi tallentaa.
EDIT2: Kohdassa 2 osoitteen kirjoittamisen sijaan helpompaa on vain klikata tiedosto auki Nokian tiedostonhallinalla.
)
Radio Helsinki 1 - 128 MP3
http://217.30.180.253:80Radio Rock - 128 MP3
http://stream.radiorock.fi:8000Bassoradio - 192 MP3
http://83.145.201.209:8000The Voice - 140 MP3
http://wr.voice.fi:80Radio City - 140 MP3
http://wr.radiocity.fi:80Radio Noise - 128 MP3
http://www.noise.fi:8080Radio Helsinki 2 - 32 MP3
http://217.30.180.252:7070Hyypiö FM - 128 MP3
http://stream.taajuus.fi:8161YLE Free Your Mind - 128 MP3
http://radio01.nk.hel.fi:8128Radio KLF - 192 MP3
http://217.30.180.245:80Radio Nova - 128 MP3
http://217.30.180.241:8000SuomiPOP - 128 MP3
http://217.30.180.242:8000/rspo.mp3Radio Aalto - 128 MP3
http://stream.radioaalto.fi:8000Radio Helsinki 3 - 128 MP3
http://217.30.180.253:7070Radio Helsinki 4 - 128 MP3
http://217.30.180.253:8000Iskelmä - 128 MP3
http://wr.iskelama.fi:80Radio Jyväskylä - 128 MP3
http://83.145.249.101:80Radio Sata - 128 MP3
http://wr.sata.fi:80Radio 957 - 128 MP3
http://83.145.249.99:80Oi fm - 160 MP3
http://media.innoventum.fi:8000/oifmJärviradio - 64 Mono MP3
http://81.209.108.37:8000Radio Vaasa - 64 MP3
http://soittolista.webcast.vlp.fi:8000/radioVaasaRadio Pooki 128 MP3
http://212.50.217.50:8000Radio Mega - 128 MP3
http://83.145.249.102:80Radio Active - 128 MP3
http://active.llaky.fi:8000
Nokia Internet Radio on vielä beetavaiheessa ja tarjolla virallisesti vain N-sarjan puhelimiin sekä 6110 Navigatoriin.
Hel
20
Tänään pelästyin todenteolla, kun sain sähköpostiin “uutisen Suomen ydinsaastumisesta“. Nyt se Mikkelin ydinvoimala sitten räjähti, ajattelin.
Internetin keskustelupalstoilla kirjoitettiin suuresta räjähdyksestä Suomen ydinvoimalassa Mikkelin tienoilla…
Mutta onneksi meillä on Säteilyturvakeskus.
- Tarkistimme asian. Säteilytasot eivät kuitenkaan ole koholla missään päin Suomea, Hietanen selittää.
Säteilyturvakeskus: Ydinräjähdys on puppua!
Hel
19
En ole aiemmin huomannut Googlen Webmaster Toolseissa tilastoja uutisten indeksoinnista.
Diagnostiikka -> Esittely
Uutisindeksointi
Virheet ja ongelmat, jotka Googlen indeksointirobotti havaitsi käsitellessään Google-uutisiin liittyviä sivuja.
“Google-uutisten” saapuminen Suomeen on toki ollut esillä.
Ehkä tuo indeksointitilastokin on ollut aiemmin työkaluissa, mutta ainakaan aiemmin siellä ei ole näkynyt sisältöä. Nyt huomaan Googlebotin jopa suhtautuvan kriittisesti muutamiin Taloussanomien juttuihin. Esimerkiksi uutinen Vanjoki ihmettelee Sony Ericssonin touhuja on Googlebotin mielestä “hajanainen”.
Artikkeli hajanainen
HTML-sivulta poimimamme artikkeliteksti näyttää muodostuvan erillisistä virkkeistä, jotka eivät muodosta yhtenäisiä kappaleita. Sait virheilmoituksen, sillä emme voi lisätä palveluun mahdollisesti vääränlaista tekstiä.
Hel
18
Toinen merkintä formaatin kuolemasta tänään.
Onko kukaan muu kuin Petteri Järvinen noteerannut MHP:n katoamista Suomesta. Yle on lopettanut viime vuoden lopulla kaikessa hiljaisuudessa kaistan tuhlaamisen ja ajanut alas MHP-palvelut digi-tv:stään. En muista lukeneeni juttuja aiheesta, vaikka tosin vuosina 2002-2006 standardia manailtiin menehtyneeksi useampaan kertaan. Nyt se kuitenkin on ns. virallista, jos kerran DVB-T:n mukana eivät supertekstit tahi muut enää matkaa. Tiedotetta ei tästä löydy, kohinaa nyysseistä sentään.
Itselleni tuli ensimmäisen kerran MHP:stä hieman skeptinen olo TKK:n viestintätekniikan luennolla - joskus muutama vuosi sitten. Siellä demottiin MHP-pankkipalvelua (OKO?), joka oli auki 8-16 jolla oli aukioloajat.
Hel
16
…joista toisen uskon osuvan enemmän oikeaan kuin toisen.
Matti under siege
Sen lisäksi, että Nikin Mattia kuulustellaan avunannosta ties mihin, on joku ehkä alkanut DoSsaamaan hänen palvelimiaan. Vaan kuka?
No minäpä kerron.
KRP se tässä vain tulkitsee vapaasti tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta annetun lain pykälää 20, joka koskee tekijänoikeutta tai lähioikeutta loukkaavan materiaalin saannin estämistä. KRP:n lapsipornolistahan nauttii ilmiselvästi tietokantasuojaa. Vastaavaa soveltamista on ollut KRP:ltä havaittavissa käsitteeseen “ulkomainen”.
Ennennäkemätön julkaisu
Toinen juttu on se, mikä saa Scoblen itkemään?
Minä nimittäin vakaasti uskon, että tulossa ei ole mitään, mikä liikuttaisi juuri ketään, saati toimittajia. 27. päivä ei ole luvassa mitään ihmeellistä. Joku elegantti pikku kilke - korkeintaan. Sellainen jota kukaan ei olisi noteerannut, ellei Scoble olisi vetistellyt.
EDIT:
(Nikki-DoS via @suviko)
Nikistä ja oletetusta DoSsista on juttua piraattiliitossakin.
Hel
10
Pahoittelut siitä, että seuraavien uutisten aihe ei ole hilpeä, mutta Amppareiden suosituimmat-lista näin sunnuntai-iltana oli sitä jossain määrin.
Viimeisen vuorokauden luetuin uutinen oli Ilta-Sanomien.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1486497
Iltalehti vastasi heti sunnuntaina omalla versiollaan samasta, hyväksi havaitusta teemasta. Pientä lisäbuustia on varmasti tullut virheellisestä osastosta. Uutisen mies on oikeasti australialainen.
![]()
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200802107227361_uu.shtml
Osastoista puheenollen…
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1486731
EDIT: MTV3 tuli kuitenkin mustalla hevosella lopussa ja näyttää vievän koko viikonlopun potin.
![]()
http://viihde.mtv3.fi/uutiset/televisio.shtml/609694?thomas_imogen
Kesällä 2006 Britannian Big Brother -kisassa viidenneksi sijoittunut ex-missi Imogen Thomas kertoi Daily Star -lehdelle suurennuttaneensa aiemmin kokoa 70C olleita rintojaan parilla kuppikoolla.
Hel
8
Ilta-Sanomat julistautui eilen aukeaman mainoksellaan nettitelevision markkinajohtajaksi Suomessa. Onnittelut vaan yläkertaan. Kävijälukuja verrattiin mainoksessa Maikkarin ja Iltalehden kävijämääriin.
Videoita kävi katsomassa viime viikolla Ilta-Sanomien sivuilta 407 872 eri kävijää, mikä kieltämättä on paljon. Enemmän kuin kuin taloussaittien “kävijäennätys”.
Kovin kestävää asemaa kilpailussa Iltalehden kanssa netti-TV:n herruudesta ei IS vielä taida olla saavuttanut. Sen verran sahaavilta käyrät näyttävät. IL jäi viime viikolla 270 000 kävijään, mutta edellisellä viikolla tilanne oli tasan.
En ole aivan varma, mikä on netti-TV:n kriteeri, mutta olisi kiinnostava kuulla Ylen Elävän arkiston ja Areenan kävijämäärät. Ja miksei Nelosenkin. Netistä en lukuja löytänyt. Tosin IS:n nettitöllövaltikkaa ei ainakaan Nelonen.fi nykyisellä 200 000 ja rapian viikkokävijän vauhdilla uhkaa.
Oikeastaan Ilta-Sanomien netti-tv:stä teki mieli kirjoittaa siksi, että siellä on nykyään myös leffatrailerit, mikä on aidosti kiva juttu.
Hel
6
Hel
1
Inside man kertoo kertoo 2ndheadin tarinan Vierityspalkissa.
Tam
28
Oikeastaan aikaisemmin se oli Kauppalehti Online ja nyt virallisesti Kauppalehti.fi.
Kauppalehti on saanut raikkaan ja selkeän uuden ulkoasun verkossa. Sivustoa höystetty moternisti javaskripteillä ja ulkoasu on hieman 2.0:aa. Keskustelu on vahvemmin esillä. Pörssiosio vaikuttaa vahvalta ja selkeältä, ja datan mukaan on mahdutettu markkinakatsaukset jykevöittämään palvelua.
Uudistuksesta kuului jo yli vuoden huhuja, ja pitkästä projektista puhuvat myös kauppalehteläiset. Kaikkea ei silti vielä ole julkaistu. Lupailevat uutisjuttujen jakoa toimiala-osastoihin ja englanninkielistä sivustoa. Paikallisuutta KL tavoittelee tulevaisuudessa “maakunnan menestyjillä”. Olisin odottanut vahvempaa otetta “Omat rahat” -puolelle. Onhan sitä toki palvelun Vapaa-aika-teemassa mukana.
Blogipalvelusta on viety Presson rippeetkin ja etusivu muistuttaa keskipalstalta meidän omasana.fi-palvelua. Minä kun tavallaan pidin Kauppalehden blogien vanhasta, selkeästä etusivusta. Erityisen sosiaalista mediaa ei Kauppalehti.fi:stä tullut, eikä varmaan ollut tarkoituskaan. Juttuja voi lähettää sähköpostilla kavereille. Blogit ja keskustelu tulikin jo mainittua. Siinäpä se.
Pakollinen sivallus:
Tuntuu kummalliselta, että vanhoja URLeja ei ole saatu toimimaan tai haluttu saada toimimaan. Pikaisen testin perusteella näyttäisi siltä, että Kauppalehti aikoo nollata hakukoneliikenteensä hetkeksi. (Vinkkinä Plenwarelle: HTTP 301)
Kevättäni ajatellen on lohdullista, että juuri tällä hetkellä Kauppalehden sisäänkirjautuminen on rikki ja keskustelut tarjoavat 404:sta.
Työskentelen kilpailijalla







